Tämä tutkimus selvittää sitä, miten koet sosiaalisen kosketuksen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen COVID-19 pandemian aikana. Meitä kiinnostaa, miten asumistilanteesi ja asenteesi sosiaalista vuorovaikutusta kohtaan vaikuttavat hyvinvointiisi ja siihen, miten koet tämän pandemian. Osallistuminen tähän tutkimukseen on täysin vapaaehtoista ja voit keskeyttää osallistumisesi vapaasti missä tahansa vaiheessa. Emme kerää sinusta mitään tunnistetietoja, kuten nimeä, syntymäaikaa tai IP-osoitetta. Tästä syystä kokeesen osallistuminen tapahtuu täysin anonyymisti
 
Kerättyä aineistoa käsitellään ja sitä voidaan julkaista ryhmätasolla, eli siten, että yhdenkään yksittäisen osallistujan tietoja ei voida tunnistaa tuloksista. Anonyymiä dataa voidaan myös jakaa muille tutkijoille. 
 
Tämä tutkimus toteutetaan yhteistyössä Linköpingin yliopiston ja Oslon yliopiston kanssa. Jos sinulla herää kysymyksiä tutkimukseen liittyen,ota yhteyttä: juulia.suvilehto@liu.se. 
 
Valitsemalla "kyllä" sivun alareunassa, vahvistat seuraavat väittämät ja annat suostumuksesi tutkimukseen osallistumiseen. Jos et halua osallistua tutkimukseen, poistu tältä sivustolta.

1. Ymmärrän, että osallistumiseni on vapaaehtoista ja voin vetäytyä kokeesta missä vaiheessa tahansa. Syytä vetäytymiselle ei tarvitse antaa eikä keskeytyksestä tule seuraamuksia. Voin vetäytyä kokeesta poistumalla sivustolta koska tahansa. Jos vetäydyn kokeesta ennen viimeistä sivua, oletetaan, että en halua osallistua ja vastaukseni poistetaan järjestelmästä.
  

2. Ymmärrän, että Oslon yliopiston ja Linköpingin yliopiston tutkijat voivat käsitellä ja analysoida tutkimuksessa kerättyä tietoa.

 

3. Ymmärrän, että kerättyä, tunnistetiedotonta (anonyymia) aineistoa voidaan jakaa muiden tutkijoiden kanssa.

 

4. Suostun osallistumaan yllä kuvattuun tutkimukseen. Jatkamalla seuraavalle sivulle hyväksyn yllä mainitut ehdot.